Bay Horse -->

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

#14 Viikonloppu Jaronin kanssa +Husö


No niin, nyt kun on tämä viikonloppu lähes taputeltu, ja kurkunpalat+dippi+minä tietokoneen äärellä, on hyvä hetki kertoa menneestä viikonlopusta. Postauksen kuvat ovat kaikki lauantaina (21.1) otettuja.

Perjantaina suuntasin koulusta kohti kotia, söin nopeasti ja laitoin ridakamat päälle. Ensimmäisenä oli vuorossa Husö, ja menin laittamaan Pabloa valmiiksi koulutuntia varten. Sillä oli eri satula kuin yleensä, joka oli toppauksessa. Väliaikainen satula oli kyllä mulle mieleinen, vaikka chapsin reuna ottikin niihin vähän kiinni (rikoin muuten lauantai iltana toisen chapsin.. oisko seuraavaksi sitten saappaat kokeiluun?). 

Olin päättänyt jo ennen tallille tuloa, että tänään keskityn ratsastukseen tosissaan. Ja se myös tuotti tulosta! Pystyin itse hyvin penkissä enkä heilunut pahasti. Ohjat mulla vähän valui, eikä nyrkit pysyneet pystyssä, mutta eikai kaikessa voi heti onnistua? Tehtiin tunnilla takaosan käännöksia, ja olin vähän hukassa, koska olen tehnyt niitä melko vähän. Laukassa mentiin keskiympyrällä, asettaen ulos ja sisälle. Pablo oli super ravissa ja laukassa. Tunnin jälkeen oli hyvä fiilis, hoidin Pablon huolella, ja lähdimme kohti kotia. Illalla oli vielä hallivuoro, joka meni myös hyvin! Hilda leikki tosi kivast myös vieraan kanssa, johon olin todella tyytyväinen.


Lauantaina herättyäni huomasin että selkälihakset olivat kipeät, perjantain tunti oli siis ollut ainakin rankka. Mentiin la päivällä Jaronille, irtojuoksutin sen ja lähinnä höntsäiltiin. Nousin selkään vaan hetkeksi, ilman satulaa/kuolaimia. Harjoiteltiin myös maastakäsin seuraamista, ja Jaroni tulikin ihan kiltisti perässä, kunnes aloin hölkkäämään. Se ymmärtää että silloin pitää mennä kovempaa, mutta unohtaa että suunta olisi edelleen minun perässä :D. Noo, kyllä tämä tästä! 


Selässä olin siis vaan hetken, koska se on viimeaikoina ollut aika nihkeä selästä ja testaillut muutenkin paljon. Näykkii jatkuvasti, ja ratsastaessa stoppailee. Ja sitä ei sitten kyllä saa eteenpäin, raipalla eikä napakammilla pohkeilla (okei, oon mä pari kertaa saanut, mutta yleisesti ottaen). Tarvitaan siihen sitten joku aina maastakäsin meitä hetkeksi taluttamaan... Juotettiin Jaroni ulkona 10 litran ämpäristä, eikä sen "pikkusen pikkuinen" pää mahtunut sinne, ja juominen näytti hieman haasteelliselta. :"D 


Sunnuntaina, eli tänään oltiin taas valosan aikaan tallilla. Käveltiin alkukäynnit maasta, ja Jaroni oli jotenkin todella pahalla/energisellä tuulella. Se siis purkaa energiaansa temppuilemalla. Siinä se sitten vähän pyörähteli ja keuli (pienesti), kun yritin sen vieressä melko epätoivoisesti saada siihen jotain rotia. Päästin sen taas juoksemaan vapaana alkukäyntien jälkeen, ja sehän lähti aika innokkaana, mutta loppui lyhyeen. Otti vaan hetkenpituisia spurtteja tai ravipätkiä. Siinä sitten hetken ihmettelyjen jälkeen pistin suitset päähän ja nousin selkään. Käveltiin pitkin ohjin ja se pysähtyi. En saanut liikkeelle, Juuli tuli auttamaan ja mentiin Juulin perässä ihan hyvin ravia ja käyntiä. Sain sen sitten ohjattua pois Juulin perästä, ja ravailtiin ehkä reilu kierros..? Siirsin käyntiin, ja se pysähtyi uudestaan.. Sama rundi tehtiin sitten uusiksi samalla lopputuloksella. Päätin että mennään pellolle jos siellä Jaroni liikkuisi paremmin. Ja kyllä liikkuikin, vähän varovasti, mutta liikkui ja sain sen myös omin avuin ravaamaan. Käppäiltiin siellä hetki ja päästin Juulin selkään. Kävelin niin että Jaroni tuli perässä, ja otettiin vähän raviakin. 


Vein sen tarhaan kun loimi oli saatu selkään. Olin just lähössä tarhalta, kun huomasin että Jaroni haistoi/närppi huulella sen oikeaa etujalkaa. Se ei ole ennen tehnyt mitään sen kaltaista, joten menin katsomaan että mitä ja miksi se sillain teki. Löysin syyn nopeasti, sillä oli pieni haava jalassa. Samalla huomasin, että sen kavion ulkopuolella oleva "kuori" oli lähtenyt todella oudon näköisesti kuoriutumaan. En ole ennen moiseen törmännyt joten en huolestunut mitenkään älyttömästi. Otettiin kuitenkin Juulin avustuksella kuva siitä, ja laitoin matkalla kotiin Jaronin omistajalle kuvan siitä. Jenni huolestui kuvan perusteella, ja lähti katsomaan asiaa. Onneksi hänen mukaan ei ole niin vakava tilanne kuin miltä kuvassa näytti, mutta tilannetta seurataan ja heti kun Jaronin on kengittäjä katsonut niin tilanne varmaan selviää.

Mikäli selvisit tuon romaanin jälkeen tänne asti, niin kerro toki mitä mieltä olisit jos kuvaisin joskus tallipäivä -mydayn? :D En ole sellaista koskaan tehnyt, mutta aina voi kokeilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti